Marek Kopelent

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marek Kopelent (28. huhtikuuta 1932 Praha12. maaliskuuta 2023 Praha) oli tšekkiläinen säveltäjä.[1][2][3][4]

Kopelent opiskeli sävellystä Jaroslav Řídkýn johdolla Prahan esittävien taiteiden akatemiassa vuosina 1951–1955. Vuonna 1959 hän alkoi tutustua Wienin toiseen koulukuntaan ja 1950-luvun eurooppalaiseen avantgardeen, joista ammensi tyyliään. Hän alkoi saavuttaa kansainvälistä suosiota kolmannella jousikvartetollaan (1963). Hänen musiikkiaan esitettiin 1960-luvulla monilla festivaaleilla, kuten Varsovan syksyssä. Vuosina 1965–1973 Kopelent toimi Musica viva Pragensis -nykymusiikkiyhtyeen taiteellisena johtajana. Hän sävelsi sille useita kamarimusiikkiteoksia. Vuonna 1967 kokoonpanon ympärillä toimineet säveltäjät, musikologit ja esittäjät muodostivat oman nykymusiikkiverkostonsa. Vuonna 1969 Kopelent sai taiteilijaresidenssin Länsi-Berliinissä. Toisin kuin monet ajan tšekkiläistaiteilijat, hän palasi residenssin jälkeen Tšekkoslovakiaan. Poliittinen ilmapiiri oli kuitenkin muuttunut, joten Kopelent menetti työnsä editoijana Supraphonin kustantamossa eikä päässyt uuteen säveltäjäliittoon. Musica viva Pragensis ei saanut jatkaa konserttitoimintaansa.[1]

Vuonna 1976 Kopelent otti vastaan työpaikan säestävänä pianistina lasten tanssikursseilla. Tämä pysyi hänen päätoimenaan seuraavien viidentoista vuoden ajan. 1970-luvun vaikeina aikoina Kopelent sävelsi monia teoksia usein ulkomaisiin tilauksiin, mutta säveltäjällä ei ollut mahdollisuutta kuulla esityksiä. Samettivallankumouksen jälkeen Kopelent työskenteli lyhyesti musiikillisena neuvonantajana presidentti Václav Havelin toimistossa. Vuonna 1991 hän sai nimityksen sävellysprofessoriksi Prahan esittävien taiteiden akatemiaan. Hän toimi myös ISCM:n Tšekin-osaston puhemiehenä ja organisoijana sekä säännöllisenä luennoitsijana kansainvälisillä säveltäjien kesäkursseilla Český Krumlovissa.[1]

Vuonna 1991 Ranskan hallitus teki Kopelentista Ordre des Arts et des Lettres'n ritarin. Vuonna 2001 hän sai Herder-palkinnon[1] ja vuonna 2012 presidentin ansiomitalin.[3]